Kun kyse on pankin taloudesta ja luvuista, asioiden on mentävä prikulleen oikein. Oma Säästöpankki on tehnyt yhteistyötä finanssialaan erikoistuneen Figuren kanssa yhtiön perustamisesta saakka.

Oma Säästöpankin talousjohtaja Sarianna Liiriltä yhteistyökumppanin tärkeimmät ominaisuudet tulevat kuin apteekin hyllyltä: asiantuntijuus, luotettavuus ja syvällinen ymmärrys pankin liiketoiminnoista. Liiri on tehnyt yli kymmenen vuotta yhteistyötä Figuren eri palvelualueiden kanssa.

– Figuren vahvuus on yhtiön vankka asiantuntijuus sekä finanssialan ja pankkiliiketoiminnan tuntemus. Voimme luottaa siihen, että he tuntevat alan sääntelyn ja tietävät raportoinnissa ja kirjanpidossa huomioitavat asiat, Liiri summaa.

Oma Säästöpankin ja Figuren taloushallinnon peruspalveluista lähtenyt yhteistyö on muovautunut matkan varrella tärkeäksi kumppanuudeksi, ja yrityksien asiantuntijat ovat yhteyksissä päivittäin.

Yhteistyötä tehdään muun muassa kirjanpidossa, konserniraportoinnissa, ostoreskontran hoitamisessa ja viranomaisraportoinnissa. Hankkimalla taloushallinnon ja viranomaisraportoinnin palvelut Figurelta, pankki voi yhdessä Figuren muiden asiakkaiden kanssa jakaa sellaisia asiantuntijaresursseja, joita ei ole järkevä hankkia itselleen. Keskitetyt ostot yhdestä osoitteesta lisäävät synergiaetuja.

Pitkäjänteistä kehitystyötä

Operatiivisen päivittäisen tekemisen lisäksi kumppanuuteen liittyy tiiviisti palvelujen ja prosessien kehittäminen.

– Meille on tärkeää samanlainen tahtotila palveluiden ja talousprosessien rakentamisessa ja järjestämisessä. Haluamme tehdä asioita pitkäjänteisesti sellaisen kumppanin kanssa, joka sitoutuu samaan tavoitteeseen ja palvelun laatuun.

Yksi Oma Säästöpankin suuri hanke on liittynyt peruspankkijärjestelmän uudistamiseen. Hankkeessa uudistetaan maksuja, tilejä, luottoja ja asiakasdataa pyörittävää järjestelmäkokonaisuutta.

Figure on tuonut hankkeeseen kirjanpidon ja raportoinnin tuntemustaan, mutta Oma Säästöpankki on myös täydentänyt omaa osaamistaan hankkimalla Figurelta konsultointiapua määrittelytyöhön.

– Kirjanpidon tuottajina heillä on paras ymmärrys siitä, miten talouden järjestelmät liittyvät peruspankkijärjestelmään. Figuren asiantuntijoilla on paljon kirjanpidon ja raportoinnin osaamista, jota voisi hyödyntää entistä laajemminkin esimerkiksi eri sisäisen ja ulkoisen raportoinnin kehityshankkeissa, Liiri sanoo.

Liirin mukaan ulkopuolinen apu osaa katsoa kehityskohteita uusin silmin ja tehdä havaintoja, joita asiaan uppoutunut ei välttämättä huomaa.

– Tässäkin Figuren asiantuntija on kyennyt tuomaan meille hyviä näkökulmia oman toiminnan kehittämiseen.

Kuva: Oma Säästöpankki
Sarianna Liiri on Oma Säästöpankin talousjohtaja. Hän on myös Figuren hallituksen jäsen.

Oma Säästöpankki Oyj

OmaSp on kasvava tyytyväisten asiakkaiden pankki ja Suomen suurin säästöpankki. Keskitymme vähittäispankkitoimintaan ja harjoitamme myös kiinnitysluottopankkitoimintaa. Tarjoamme kokonaisvaltaiset pankkipalvelut 140 000 henkilö- ja yritysasiakkaallemme noin 300 asiantuntijan voimin. Haluamme tarjota paikkakunnan parasta palvelua ympäri Suomen kattavissa digitaalisissa kanavissamme ja 32 konttorissamme. Vakavaraisella OmaSp:lla on vahvat näytöt jatkuvasta kasvusta: pankkimme on ollut viime vuodet Suomen kannattavampia ja tehokkaimpia pankkeja. Kannattavaa kasvua haluamme vaalia myös tulevaisuudessa keskittymällä strategiamme mukaisesti erinomaiseen asiakaskokemukseen ja tehokkaaseen toimintaan. Tavoitteemme on toimialan korkein asiakastyytyväisyys.