Paikallispankkien PP-Laskenta Oy:n toiminimi on muuttunut – olemme nyt Figure Taloushallinto Oy. Uudella nimellä haluamme viestiä tehokkuudesta, laadusta sekä halustamme kehittyä ja kasvaa.

Kehitämme toimintaamme jatkuvasti, sillä haluamme tarjota entistä monipuolisempia finanssialan taloushallinnon palveluita niiden tehokkuudesta ja laadusta huolehtien. Nimiuudistus ja tuleva visuaalisen ilmeen muutos tukevat osaltaan tätä kehitystyötä. Kaikkien muutosten taustalla on halumme palvella asiakkaitamme entistäkin paremmin.

– Asiakkaillemme tärkeintä on palvelun sujuvuus ja luotettavuus. Niitä vaalimme edelleen, mutta niiden rinnalla halumme uudistua ja kehittää toimintaamme on vahva, sanoo toimitusjohtaja Sanna Komi.

Uuden toiminimen rinnalle lanseeraamme syyskuussa kokonaan uuden visuaalisen ilmeen.

Nimenmuutos Figure Taloushallinto Oy:ksi ei vaikuta muihin yrityksemme juridisiin tietoihin kuten Y-tunnukseen tai pankkitietoihin eikä voimassa oleviin sopimuksiimme.

Kotisivumme tulevat päivittymään myöhemmin syksyllä. Nykyisille sivuillemme pääset kuitenkin jo nyt osoitteesta www.figure.fi.
Sähköpostiosoitteemme muuttuvat myös syksyn mittaan. Tiedotamme tästä erikseen, kun muutos astuu voimaan. Siihen asti sähköpostit ovat tuttuun tapaan muotoa .

Lisätietoja: HR- ja viestintäpäällikkö Maija Asikainen, puh. 040 728 7215